keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Ablecaw14 week 16 - new year's eve

Saanen esitellä viimeiset ablecaw-lakkaukseni! Teemana on tietenkin uusi vuosi. Halusin tehdä säihkyvät lakkaukset, mutten kuitenkaan maalailla ilotulitteita kynsille tai mitään muuta yhtä ilmiselvää. Käytin siis glitteriä ja vielä vähän glitteriä! :'D Näin jälkikäteen ajateltuna  minun olisi pitänyt käyttää jotakin kirkkaampaa lakkaa kuin Different Dimensionin Orbitalia, se jäi näissä lakkauksissa hieman muiden lakkojen jalkoihin. Mutta tuli näistä ihan menevät. Saattaa olla, että teen vielä toiset uudenvuoden kynnet, mutta ne nähdään blogissa joskus myöhemmin. 


Peukaloon ja nimettömään lakkasin pohjalle kaksi kerrosta Kikon suloista 330:a, jonka päälle tein leimat Ebayn nimettömästä laatasta Konadin mustalla leimauslakalla ja Dependin 223:lla. Leimakuviot ovat molemilla väreillä eri, mutta tuollaisia kukkakoukeroita eniveis. Etusormessa ja pikkurillissä on pohjalla yksi kerros China Glazen Liquid Leatheria, jonka päälle lakkasin yhden kerroksen jo mainitsemaani Different Dimensionin Orbitalia. Harkitsin laittavani mustan lakan päälle Milanin violettia glitteriä, mutta päädyin Orbitaliin. Milani olisi varmaankin toiminut paremmin. 


Keskisormessa on kaksi kerrosta Isadoran Purple Crushia, joka ei halunnut tulla kuvatuksi sitten millään. Onnistuneita otoksia tuli vain muutama, koska suurin osa kuvista oli ihan epätarkkoja tuosta keskisormen kohdalta. Ihan uskomatonta, että tämä blogi täyttää huomenna kaksi kokonaista vuotta! Hurjaa. Mitään suurempaa juhlapostausta tuskin teen, mutta eiköhän tuossa tammikuun alkupuolella nähdä jonkinnäköinen kooste kuluneesta vuodesta. Viime vuonna järjestin synttäriarvonnan, en blogini vuosipäivänä, vaan omanani helmikuussa, mutta sää nähdä toteutuuko sellainen tänä vuonna ;)

Iloista uutta vuotta luokijoilleni! Minä ainakin aion juhlia ihanien ihmisten seurassa hyvän ruoan ja juoman kera, raketteja unohtamatta. Millaisia suunnitelmia tai perinteitä teillä on aattoillaksi? 

4 kommenttia: