keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kesäinen liukuväri

Tulin siihen tulokseen, että pidän kynsistäni enemmän tällaisina mantelin mallisina kuin kulmikkaina. Eli lyhensin näitä aika roimalla kädellä sitten viime postauksen. En muistanut kuinka hankalaa on ylläpitää kulmikkaita kynsiä. Lakat kuluvat paljon nopeammin ja reunat liuskottuvat herkemmin. Kunhan nämä tästä kasvavat, alan työstää näistä stilettoja, tai ainakin jotain sen suuntaista. Kaipaan niitä ihanan pitkiä ja oikean muotoisia kynsiä, jotka minulla oli keväällä ennen massiivista katkeamista ja siitä alkanutta alamäkeä. Voi olla, että tässä vielä joku kynsi napsahtaa poikki muuton aikana, mutta kyllä tässä valoa kohti jo mennään. 


Nysäkynsilleni halusin tehdä jotain oikein iloista ja kirkasta. Päädyin sitten keltakultaiseen liukuväriin. Näistä tuli aika nätit vaikka itse sanonkin. Tälläkin kertaa kynsiin tosin jäi pieniä palasia meikkisienestä, vaikka nyt muistinkin kostuttaa sienen ennen tuputtelua. Pohjalle lakkasin kerroksen Gina Tricotin Whitea ja päälle tuputtelin kolme kerrosta Kikon 355:lla, OPI:n Another Polish Jokella ja Tiia Vanhatapion Fool's Goldilla.


Another Polish Joke oli hieman haastava käyttää meikkisienen kanssa, sillä lakassa on kirkas pohja, mutta se on täynnä pienenpientä kultaista ja keltaista hippua. Noh, ne kaikki hiputhan imeytyivät sienen sisään alta aikayksikön. Lakkaa piti laittaa sieneen todella paljon, että sitä kerkesi saada kynnellekin asti :D Kiko ja Tiia Vanhatapio olivat taas oikein helppoja, joskin Kiko tuppasi kuivumaan todella nopeasti. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin! 


Ja tietenkin siinä vaiheessa kun olin saanut liukuvärit tehtyä, huomasin että kynsilakanpoistoaine oli loppu! Noh, eikun paljon käsirasvaa yöksi ja aamulla sitten rapsuttelin ylimääräiset lakat sormista kynsiharjalla. On muuten tosi epämukavaa kun sormien iho on ihan kuivuneessa kynsilakassa. Ei näistä mitkään siisteimmät tekemäni lakkaukset tulleet, mutta oikein hyvät ottaen huomioon sen, että siistimiseen ei ollut lakanpoistoainetta käytettävissä. Alla vielä kuva käytetyistä lakoista samassa järjestyksessä kun ne on laitettu kynnelle.


8 kommenttia: