tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kiivikynnet

Halusin tehdä jotkin oikein iloiset kesäkynnet ja selailin jo innoissani neonlakkojani ja fimovarastojani. Hedelmäfimoja katsellessani tajusin, että voisin tehdä ihan kunnon hedelmäkynnet ilman fimoja. Päädyin sitten kiiviin, koska ajattelin että se olisi helppo toteuttaa, ja koska olen jo aikaisemmin tehnyt vesimeloni- ja appelsiinikynnet. Ja sain taas hyvän tekosyyn sutia vihreää lakkaa kynsille. Vihreästä on tullut tämän kynsiharrastukseni aikana lempivärini. Kiivi on itseasiassa ainut ruoka-aine, jolle olen allerginen, mutta pidin niistä kovasti ennenkuin allergiani puhkesi tämän vuoden puolella. 


Vasta kun olin saanut nämä lakkaukset tehtyä, tajusin että nämä olisi voinut toteuttaa fiksumminkin. Noiden valkoisten viivojen sijaan olisi kannattanut ehkä mieluummin tuputella sellainen valkoinen liukuva raja läpinäkyvän ja vihreän lakan rajalle. Mutta kyllä nämä näinkin menettelevätt. Pohjana on kerros Essien First Basea ja kiivien vihreä osa on tehty kahdella kerroksella Wild&Mildin Neon Greeniä, joka ei muuten ollut kovin helppo levittää. Mutta toisaalta, verrattuna muihin kyseisen merkin lakkoihin Neon Green oli ihan OK.


Kiivien pilkut ja viivat on tehty Kissin Nail Art -lakoilla. Tämän postauksen lakkojen kanssa on tehty aikamoinen paluu juurille. Silloin ihan lakkailuharrastuksen alkuvaiheilla tuli käytettyä tällaisia lakkayhdistelmiä. Mutta kyllä näillä "halpislakoillakin" saa ihan hauskat kynnet loihdittua tarvittaessa. Pahoittelen muuten tämän postauksen huonoja kuvia, kamerani ei jostain syystä suostunut tarkentamaan sitten yhteen! En saanut yden ainutta täysin terävää kuvaa, ja tämän vahingon huomasin vasta siinä vaiheessa kun kuvat oli siirretty koneelle ja kuvaussessiot ohi. 


8 kommenttia: