perjantai 25. huhtikuuta 2014

I'm a barbie girl

... in the barbie world. Näin tyttömäisiä kynsiä minulla ei varmaan ikinä ole ollut! Ja kunnon liukuväriäkään en ole tehnyt sataan vuoteen. Nämä ovat suorastaan vallankumoukselliset kynnet! Kummallista kyllä, pidän näistä aika paljon. Eikä se liukuvärinkään tekeminen ollut niin kamalaa kuin muistin. Nämä osoittautuivat todella hankaliksi kuvattaviksi, jotenkin liukuväri näkyy paljon selkeämmin luonnossa.


Pohjalle lakkasin ensin kerroksen Gina Tricotin Whitea. Sen jälkeen lakkasin meikkisieneen järjestyksessä alhaalta ylös OPI:n Chic From Ears to Tailia, Kikon 282:sta ja Sally Hansenin Racey Rougea. Tuputtelin näitä kynnelle kaksi tai kolme kertaa, vähän riippuen siitä kuinka paljon lakka oli kerennyt kuivua sienessä jne. Meikkisieneni oli vanha ja kuivahtanut, joten siitä ikävästi irtoili palasia kynnelle. Siitä siis esimerkiksi kuvan nimettömässä näkyvä kökkäre.


Liukuvärin päälle lakkasin kaksi kerrosta Catherine Arleyn vaaleanpunaista glitteritopperia, jonka olen saanut testiin Beautycosmeticsilta. Tähän mennessä en oikein ole keksinyt kättöä tälle lakalle, mutta näihin lakkauksiin se sopii kuin nakutettu! Kamalasta hajusta miinusta, mutta muuten ihan mukava lakka. Alla vielä kuva kaikista viidestä lakasta lakkausjärjestyksessä.


6 kommenttia:

  1. Nätit barbiekynnet, kiitos korvamadosta :D
    Kannattaa kastella se meikkisieni aika kosteaksi niin ei irtoa palasia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olehyvä vaan! :D Ja hei kiitos vinkistä, en ollut kuullutkaan tuosta kastelusta aikaisemmin!

      Poista
    2. Joo, haaleassa vedessä, ei nyt valuvaksi mutta kuitenkin. Eikä se sieni sitten imaise lakkojakaan niin kauheaa määrää itseensä kun on kostea meikkisieni :D

      Poista
    3. Okei, pitääkin kokeilla heti seuraavalla kerralla :) Kuulostaa toimivalta!

      Poista