maanantai 8. syyskuuta 2014

OPI ystävämyynti

Vihdoin minäkin pääsin kokemaan OPI:n ystävämyynnin! Olen aina aikaisemmin missannut nämä ja on tietysti ollut myös se kynnys lähteä toiseen kaupunkiin. Mutta nyt kun vihdoin asun vähän isommassa kaupungissa, missä on jotain elämääkin, niin ei tarvinnut koulusta päästyä pyöräillä kuin 5min, niin jo olin OPI-laarien äärellä! Lakat olivat 6e/kpl tai neljä lakkaa kahdellakympillä. Eihän tuollaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä, joten kotiutin sieltä neljä uutta lakkaa. Oli muuten vaikea valinta!

Kamerani sekosi Magazine Cover Mousesta. Onhan se upea, mutta ei koko kuvan tarvitsisi olla sen värinen!
Ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle: Austin-Tatious Turquoise, I Vant To Be A-Lone Star, Mermaid's Tears ja Magazine Cover Mouse. Näistä nuo kaksi viimeistä on sellaisia, joiden hankkimista olen miettinyt jo pitkään. Eipähän tarvitse enää jahkailla. Ylärivin lakat olivat puhtaita heräteostoksia. Jokaista lakkaa on tikulla kaksi kerrosta, lukuunottamatta Austin-Tatious Turquoisea, jota piti levittää neljä. En malta odottaa, että pääsen testailemaan näitä kynnelle! Joulukuussa en sitten muulla lakkaakaan kuin tuolla Magazine Cover Mousella :D



Kaupanpäällisiksi sieltä sai kaksi Nicole by OPI:n kynsilakkakynää. En oikein tiedä miten näitä pitäisi käyttää. Joku viisaampi voisi valistaa minua. Tai siis kun tuo suti on niin paksu! Ai ummarra :D Juttelin maahantuojan kanssa ja sain kuulla aikamoisen paljastuksen. Seuraava OPI:n ilmestyvä kokoelma tulee olemaan teemaltaan Fifty Shades of Gray! OPI on tunnetusti kova tehtailemaan kokoelmia milloin minkäkin yhteistyökumppanin kanssa, mutta tämä on kyllä kaiken huippu! :DD Mitä mieltä te olette tästä?

8 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia! :) uu minua kiinnostaa tuo Fifty Shades of Gray, innolla odottamaan!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahh :D Joo onhan se mielenkiintoista tietää, että minkälaisia lakkoja tosta aiheestaa saa oiken väännettyä :D Ne nimet voi olla aika legendaarisia...

      Poista
  2. Vitsit kun jäi harmittaan, etten ostanut tuota Magazine Cover Mousea! Monta kertaa hiplasin ja laitoin pois ja sitten hiplasin vähän lisää ja taas laitoin pois. Sitä sai ihan kotona yllättyä, että mitä se lopulta tulikaan siihen söpöön muovipussiin kerättyä :D

    VastaaPoista
  3. Ei mikään ihme, että kamera sekoo, kun onhan toi Magazine Cover Mouse nyt niin ihana!!

    VastaaPoista