sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Holoisia merenneidon kyyneliä

Vihdoin pääsin kokeilemaan Jutalta saamaani Hits-merkkistä Hefesto-holotopperia. Minulla oli hirveä hinku lakata OPI:n Mermaid's Tearsilla ja keksiä sen seuralaiseksi jotain tyylikästä. Onneksi nämä kaksi lakkaa sopivat yhteen kuin paita ja peppu! En voi olla ihailematta näitä koko ajan, vaikka muutama epätäydellisyys ainakin näistä kuvista paistaa kyllä aika selkeästi. En ymmärrä miksi HK Girl kupli noin voimakkaasti aksenttikynsissä. Ehkä vaan levitin sitä turhan ronskilla kädellä.


Peukaloissa ja nimettömissä olevat suurimmat timangit ovat itseasissa peräisin entisistä kännykkäkuoristani :'D Minulla oli joskus vuosi sitten ihanat kuoret, jotka olivat siis päällystetty kokonaan tuollaisilla strasseilla. Olin tilannut ne eBaysta parilla eurolla, joten eiväthän ne kovin pitkäikäiset olleet. Mutta fiksuna tyttönä minä keräilin talteen kaikki pudonneet strassit, juuri tätä tarkoitusta varten! Kierrätys kunniaan! :D


Mermaid's Tearsia on kynsillä kaksi kerrosta. Lakka raidoittui ensimmäisellä kerroksella pahasti, mutta toinen kerros tasoitti pinnan riittävän siistiksi. Olisin varmaankin laittanut kolmannen kerroksen, jos en olisi lakannut Hefestolla päälle. Hefestoa tarvitsi levittää vain yksi kerros näinkin näyttävään lopputulokseen. Alla on huikean laadukas salamalla otettu kännykkäkamerakuva. Kamerani ei suostu käyttämään salamaa jos on sen mielestä tarpeeksi valoisaa ilmankin, siksi piti turvautua kännykkään :D Pointtina siis se, että jo ydellä kerroksella saa noin kivan holoefektin aikaiseksi!






12 kommenttia: