torstai 25. syyskuuta 2014

Ablecaw14 week 1 - something new

Tämä lakkaushaaste julkaistui kyllä aivan oikeaan rakoon, sillä vastahan minä pari viikkoa sitten marisin kuinka olisi mukava osallistua johonkin haasteeseen. En vain löytänyt yhtäkään voimassa olevaa haastetta realistisella aikataululla. Mutta sitten *tsädäm!* ihanat suomalaiset kanssabloggarit pistivät The Finnish(able) nailart challengen pystyyn kuin tilauksesta. Olen tosin viikon verran jäljessä suurimmasta osasta muista osallistuneista, mutta ei anneta sen häiritä ;) Tänään olisi esitteillä siis ensimmäisen viikon toinen haaste, elikkäs jotakin uutta.


Minun ei pitkään tarvinut miettiä, mitä uutta tässä oikein testaisi. Kaivoin laatikosta taannoisesta ystävämyynnistä ostetutun upean tekstuurilakan, OPI:n Magazine Cover Mousen. Ihan yksinään en kuitenkaan tohtinut sitä kynnelle lakata, joten kaivelin testaamattomien lakkojen joukosta Gina Tricotin Luxuriouksen. Molempia lakkoja on kynnellä yksi kerros. Jos Luxuriouksella olisi lakannut yksinään, olisi voinut olla ihan viisasta laittaa kaksi kerrosta, mutta tässä tapauksessa yksi kerros ajoi asiansa varsin mainiosti. En muuten myöskään ole koskaan tehnyt Ruffianeja niin, että toinen osapuoli olisi tekstuurilakka, joten sekin on uutta näissä lakkauksissa. 


Tein kaaret hyväksi todetulla tavalla, eli hyötykäytin niitä toimistoteippi-jutskia, mitkä nyt ikinä ovatkaan nimeltään. Ei niilläkään aivan täydellistä jälkeä saa aikaiseksi, niinkuin kaarien reunoista näkyy, mutta paljon siistimpää kuin vapaalla kädellä kuitenkin! :D Pidän näistä lakkauksista, nämä ovat jotenkin elegantit ja naiselliset, toisin kuin minun normaali tyylini. Sen verran täytyy kyllä todeta, että elämää nämä lakkaukset eivät hirveästi kestäneet, koska tekstuurilakan päällä ei tietenkään ole päällyslakkaa. Ja koska Magazine Cover Mousea on kynnellä vain yksi kerros, niin aika nopeasti se lähti tuosta rispaantumaan. 




5 kommenttia:

  1. Ilmeikkään näköinen lakkaus. Ihana tuo punainen.

    VastaaPoista
  2. Kauniit ja naiselliset lakkaukset, ihanat ^_^
    Sopii hyvin yhteen noi lakat ♡

    VastaaPoista
  3. Kauniit ja naiselliset lakkaukset, ihanat ^_^
    Sopii hyvin yhteen noi lakat ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nanne! <3 Munkin mielestä ne mätsää aika hyvin :)

      Poista