perjantai 22. elokuuta 2014

Frozen-kynnet

Harvoin kynsistäni tulee sellaisia kuin olin suunnitellut, eikä tälläkään kertaa käynyt niin. Tein sitten vahingossa Frozen-kynnet. Näiden kynsien värimaailma sopii mielestäni täydellisesti ah-niin-ihanaan Disneyn Frozeniin! Minä edustan sitä koulukuntaa, jonka mielestä ihminen ei ole ikinä liian vanha katsomaan Disney-leffoja. Niistä saa jopa enemmän irti näin vanhempana. Olen katsonut Frozenin useampaan kertaan ja osaan kaikki laulutkin ulkoa :D Pidän tarinasta ja hahmoista todella paljon, sitä tyhmää Olaf-lumiukkoa lukuunottamatta. Ja voin vinkata, että jos pidit Frozenista, rakastat Kaksin karkuteilla -elokuvaa! Se on kaikkien aikojen lempparipiirrettyni.


Kuva täältä.
Minua häiritsee suunnattomasti valkoisten kynsien epäsiisteys, mutta siistimisvaiheessa tökkäsin siveltimellä lakat kurttuun tuolta kynsinauhan lähistöltä. Valkoisen lakan kanssa pitäisi olla niin tarkkana. Aikaisemmin olen muuten lakannut tuolla Ginan valkoisella aina vain kaksi kerrosta, mutta nyt piti laittaa kolme. Etusormissa ja pikkurilleissä on ruhtinaalliset neljä kerrosta Sinful Colorsin Ice Dreamia. Ei se kyllä vieläkään peittänyt, mutta minua ei kiinnostanut lakata enää viidettä kerrosta. Ensi kerralla sudin sitä jonkin toisen lakan päälle. 


Peukalossa on kolme kerrosta ihanaista Miyon Tropicanaa, jolla myös keskisormen ja nimettömän melkein näkyvissä olevat leimat on tehty. Viime aikoina ei ole oikein tuo leimaaminen onnistanut. Nämä leimat on tehty Pueenin laatasta 36, jonka tilasin Cesarsin alennusmyynnistä vahingossa kun piti hankkia uusi päällyslakka. Näihin kynsiin käytin muuten ensimmäistä kertaa HK Girlin Glisten&Glow -pikakuivattajaa. Jo näin ensimmäisen kokeilun jälkeen uskallan näyttää reilusti peukkua sille! Ei kärkikulumaa havaittavissa! Alla vielä kuva käytetyistä lakoista, eli Gina Tricotin Whitesta, Sinful Colorsin Ice Dreamista ja Miyon Tropicanasta.

10 kommenttia:

  1. Noi leimat näyttää oikeestaan tosi kivoilta, kun ovat tuollaset vähän haaleat. Muutenkin hienot! Oon kanssa nyt pari kertaa ehtiny käyttää tuota HK Girlia ja pahasti näyttää siltä, että sitä joutuu hankkimaan jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia! Kyllä se näin ensikokeilemalta ainakin Secheä paremmalta vaikuttaa :)

      Poista
  2. Disney-leffat ♥ihminen ei Todellakaan ole koskaan liian vanha katsomaan niitä. Tai muitakaan piirettyjä, ne ovat hurjan paljon moniulotteisempia kuin lapsena. Prätkähiiret, hitto miten seksistinen, miten mun vanhemmat on edes antanut katsoa sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Mä en pienenä hirveästi kattonut Prätkähiiriä, mutta vasta pari viikkoa sitten mun veli tylsyyksissään katsoi samaan aikaan kun olin koneella, niin tein ihan saman havainnon! Sama on myös niissä ninjakilpikonnissa :D

      Poista
  3. Disney <3 Mä oon niin liekeissä kun saatiin toimivat VHS-laitteet, pääsen katsomaan mun viisvee pojan kanssa kaikkia Disney-klassikoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ihanaa! Olen ihan kateellinen :D Mulla on hirveä kasa videoita tallessa, muttakun ei niitä saa katsottua enää millään :/

      Poista
  4. Ihanat nuo kynnet! Tuon Frozen on ihana elokuva <3 muutenkin tykkään tosi paljon katsoa kaikkia Disney-leffoja :)

    VastaaPoista