torstai 18. kesäkuuta 2015

Riikinkukko

Suunnitelmissa oli tehdä vihreä-hopeiset riikinkukkokynnet, mutta näistä taisikin tulla enemminkin lakkaukset Luihuisten vuosijuhlaan. Miten tässä aina käy niin, että aloitan jollakin ihan kohtalaisen normaalilla lakkausvisiolla, mutta lopputulos onkin sitten jotain aivan muuta? Mieluisat nämä ovat joka tapauksessa! Minä en sitten vaan osaa tehdä sellaisia huomaamattomia ja neutraaleja lakkauksia, mutta toisaalta miksi tehdäkään kun voi vetää isosti? :'D Pidän näistä lakkauksista aivan hulluna. Nämä ovat niin ihanan dramaattiset ja suurieleiset noine riikinkukkoleimoineen ja keskisormen jättistrassin kanssa. Ah.


Aloitin lakkaamalla kaikkiin kynsiin paitsi keskisormeen kaksi kerrosta Miyon Papaya/Mango -tuoksulakkaa. Keskisormeen levitin kaksi kerrosta Dependin 223:sta, jolla tein myös peukalon ja nimettömän leimat MoYoun Tropical-kokoelman laatasta 05. Tämä on sellainen leimakuvio, josta en olisi voinut edes haaveilla entisen leimasimeni kanssa. Tai no, kokeilinhan minä tätä kyseistä kuvaa pari kertaa Konadin kovalla leimasimella joskus, mutta siitä ei tullut kertakaikkisesti mitään. Nyt löllön kanssa taas ei ollut minkäänlaista ongelmaa.


Kaikki tämänkertaiset niitit/strassit ovat peräisin Ebayn ihmeellisestä maailmasta ja kiinnitin ne Mavalan värittömällä lakalla sekä HK Girlin pikakuivattajalla. Hieman harmittaa nuo keskisormen kuplat, mutta ainakin tuo jättistrassi pysyi kovemmassakin menossa mukana useita päiviä. Muutenkin nämä lakkaukset kestivät kynsillä miltei moitteettomina pientä kärkikulumaa lukuunottamatta poistohetkeen asti. Jaksan aina saarnata siitä, että "halpislakoillakin" voi saada tehtyä näyttäviä ja kestäviä lakkauksia kunhan alus- ja päällyslakka ovat kunnossa. Tässäkin tapauksessa molemmat käytetyt värilakat pyörivät jossain kahden euron hintaluokassa, mutta toimivat oikein mainiosti! Essien First Basen ja HK Girlin pikakuivattajan komboa ei ole voittanutta!

Hyvää juhannusta kaikille lukijoilleni! Nämä eivät suinkaan ole juhannuksenjuhlistuskynteni, ne nähdään täällä blogissa sitten ensi viikon puolella. Älkää hukkuko tai saunoko itseänne hengiltä!

10 kommenttia: