tiistai 9. kesäkuuta 2015

Hempeä liukuväri

Pakkohan minun oli heti päästä testailemaan uusia Gina Tricotin lakkojani. Jokusen aikaa jatkunut leimailuintoni ei ole ottanut laantuakseen, joten päädyin taas lätkimään suloiset kukkaleimat joka kynnelle. Näiden lakkausten kukkaset ovat peräisin laatasta BP-20 Dependin hopeisella 223-lakalla. Liukuväriä varten valikoin yhteensointuviksi kavereiksi uusista Ginoistani Puff Powderin, Ice Pinkin ja Peachin. Lakoilla tuli mielestäni oikein kaunis, hempeä ja sulava liuku, vaikka Ice Pink ja Peach ovat aivan eri sävyisiä ja -kylmyysasteisia vaaleanpunaisia. 


Lakkasin pohjalle ensin yhden kerroksen nudea Puff Powderia, joka oli koostumukseltaan ihanan paljon parempilaatuista kuin edellisen pullon kyseistä lakkaa pohjalla ollut puuro :'D Molemmat vaaleanpunaiset olivat sienellä tuputeltuna jotenkin tosi ohuita, joten tuputtelua sai toistaa kohtalaisen monta kertaa ennen miellyttävää lopputulosta. Lakoille tulee kuitenkin ehdottomasti pisteitä siitä, että ne oli poikkeuksellisen helppo poistaa kynsinauhoilta liukuvärin jälkeen! Yleensä kun liukuvärin siivoamiseen sormista menee kauemmin aikaa kuin itse lakkausten tekemiseen. 


Olisin viihtyyt näillä lakkauksilla vaikka kuinka pitkään, mutta seuraavana päivänä lakkaamisesta minuun iski raivokas siivousvimma ja kynnet saivat pahasti kyytiä vaikka pidinkin kumihanskoja melkein koko toimituksen ajan. Olin myös tosi tyytyväinen leimoihin vaikka kuvauskäden nimetön aavistuksen vajaaksi jäikin. Muuten leimausjälki lähenteli minun asteikollani erinomaista. BPS:n leimalaatat toimivat tosi hyvin yhteen Ebaysta parilla dollarilla tilaamani löllöstamperin kanssa. Aina ei rahalla saa parasta, vaan toimii näillä edullisimmilla versioillakin! :)

8 kommenttia: