tiistai 19. toukokuuta 2015

Ablecs15 week 15 - holographic

Cirquen Cerillos on tämän hetkisistä hololakoistani ehdoton suosikkini. Aivan upea turkoosi, joka kimmeltää auringonpaisteessa juuri sopivan voimakkaasti. Hololakaksi tämä on vielä harvinaisen hyväkäytöksinen tapaus, ei ole ongelmia levittyvyyden kanssa. Cerillos peittää melkein kokonaan ensimmäisellä kerroksella, mutta näissä lakkauksissa sitä on joka kynnellä kaksi. Lakan koostumus on paksuhkoa, mutta se painuu kasaan kuivuessaan eikä jätä epätasaisuuksia kynnelle. Sanoisin että täyden kympin lakka. 


Cerilloksen kaveriksi tähän haasteeseen valitsin Dependin hopeisen lakan 223, jota lakkasin nimettömiin pohjalle kaksi kerrosta. Tein sillä myös peukalon ja keskisormen leimat laatasta BP-43. En aivan tiedä mitä tuo leimakuvio esittää, mutta kiva se on joka tapauksessa :D Tulee hieman mikropiirit mieleen. Nimettömässä käytin chevron-teippejä, joiden päälle lakkasin yhden kerroksen Cerillosta. Etusormeen ja pikkurilliin kiinnitin kolmionmuotoiset kirkkaat niitit strassikynällä. Strassit eivät erityisesti pitäneet päällyslakasta, vaan ottivat ja sulivat hieman. 


Näistä lakkauksista tuli paljon hienommat kuin mitä olin osannut toivoa! Näiden kanssa oli pakko kulkea joka paikkaan sormet tönössä kun kimmelsi niin nätisti ja tuo Cerilloksen turkoosi on vain niin kertakaikkisen upea. Olisin viihtynyt näissä paljon pidempäänkin, mutta nämä kaikenmaailman Ablecsit ja Haastetriot eivät hirveästi anna myöten. Harmittaa kun täällä vain satoi kaikki ne päivät jolloin minulla nämä lakkaukset oli kynsillä, eli en siis päässyt paistattelemaan näiden kanssa auringossa. Kesäaurinkoa odotellessa!

10 kommenttia:

  1. Sun kynsien muoto <3
    Tuo kimalluslakka on kyllä nätti, jospa pääset pian nauttimaan siitä myös auringossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä ne ois nyt aivan täydellisen muotoiset, mutta odotapa vaan seuraavaa postausta... Kävi onnettomuus </3

      Juu, kovasti se holokausi tekee tuloaan! :)

      Poista
  2. Oi, ihana turkoosi holo :) ja hyvät koristelut!

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän kauniit kynnet ♡

    VastaaPoista