keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ablecs15 week 13 - paint it with a Pantone

Tämän haasteen huomatessani virnistin oikein kunnolla, sillä kätköistäni ihan oikeasti löytyy Pantonen värikirja, jonka poikaystäväni joskus minulle hankki juuri tätä lakkaharrastusta varten! Olen minä tätä aina välillä selaillut, mutta nyt kirjanen pääsi ensimmäistä kertaa ihan tosikäyttöön. Valitsin Party Dress -nimisen paletin, koska ajattelin että lakkakokkoelmastani löytyy suurinpiirtein sen sävyisiä lakkoja käytettäviksi. Eivät nuo nyt aivan täydellisesti samansävyisiä ole, mutta mielestäni aivan tarpeeksi sinnepäin. Varsinkin nuo vihreän sävyt ovat mielestäni onnistuneet. 


En lähtenyt koristelemaan näitä mitenkään sen ihmeemmin, että sävyt varmasti erottuisivat tarpeeksi. Aivan paljaaksi en näitä kuitenkaan osannut jättää, vaan pilkuttelin vähäsen peukaloon ja nimettömään. Peukalo ja nimetön valikoituivat kohteeksi koska olin lakannut niille jo kolme kerrosta Kone Helsingin LS06:ta, enkä jaksanut enää neljättä, varsinkin kun kyseinen lakka vetelee aivan viimeisiään ja sitä sai suurinpiirtein kaivaa pullosta. Etusormeen lakkasin myöskin kolme kerrosta Gina Tricotin Shimmer Mintiä, jonka mokomasta kermajäätelö-koostumuksesta en edelleenkään pidä, mutta se sopi tähän tarkoitukseen sävynsä puolesta parhaiten. Keskisormessa on kaksi kerrosta Dependin 387:aa, joka taas käyttäytyi kuin unelma. Peitti melkein kokonaan ensimmäisellä kerroksella. 


Pikkurilliin lakkasin vielä kolme kerrosta Kikon 258-numeroista violettia. Tämän lakan tiedän peittävän lyhyemmän kynnen kahdella kerroksella, mutta tällä kertaa se ei ihan riittänyt. Tämä oli mielestäni oikein kiva haaste, koska enhän minä muuten ikipäivänä olisi tullut lakanneeksi tällaisella väriyhdistelmällä! Olin yllättynyt kuinka kivalta näinkin kummalliset värit näyttävät yhdessä kynsillä. Katsotaan jos vaikka tuossa kesällä olisi aikaa testata muitakin värikarttoja tuosta Pantonen kirjasta. 
Mitä mieltä olette? Toimiiko Pantone kynsissä?

7 kommenttia:

  1. Oho, vautsi! Todella kaunis lakkaus ja upeat värit <3 Mäkin haluan tuollaisen kirjan, mistä noita saa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahh kiitoksia! Mulla ei ole mitään hajua mistä näitä saa kun olen tosiaan tuon saanut lahjaksi :D

      Poista
  2. Kivaa väri-iloittelua, tosi onnistunut lakkaus!! Jos en tietäisi, niin voisin luulla sun lakanneen kolmella Essien Flowerista-kokoelman lakalla, oon nyt niin paljon katellut kokoelmaa että se tuli oitis mieleeni noista väreistä. :)

    Mä oon ihan totaalisen 'out' noista Pantone -väreistä. Oon kuullu jostain että juuri tämän Pantonen mukaan tämän vuoden väri olisi 'marsala'... Kuulostaa oudolta. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän on kyllä yhtäläisyyksiä nähtävissä! Tämä lakkaus taitaa olla halpisversio siitä kokoelmasta :D Mutta kiitoksia kovasti.

      Joo tän vuoden väri taitaa olla juurikin Marsala, ainakin China Glaze taisi tehdä siitä lakan :)

      Poista
    2. Ja KBShimmer teki myös. =)

      Poista