maanantai 2. helmikuuta 2015

Kymenlaakson keskussairaala -kynnet

Ennen kuin ajattelette, että taas se Viveka on tehnyt yhdet idioottimaiset teemakynnet, niin tällä kertaa puolustaudun ja vetoan siihen, että tämä oli puhdas vahinko! :'D Halusin päästä käyttämään uutta Gina Tricotin Snow-lakkaani. Sain neronleimauksen yhdistää sen OPI:n Mermaid's Tearsiin ja heittää joukkoon vielä Gina Tricotin valkoista ja leimat MoYoun Pro-kokoelman laatasta 11. Lopputulos jäljittelee Kymenlaakson keskussaairaalan värimaailmaa täydellisesti. Kotkassa asuessani kyseisessä laitoksessa tuli vietettyä kohtalaisen paljon aikaa. Sen siitä saa kun sairastelee vaikka mitä sydänlihastulehduksista keuhkokuumeisiin. Sairaala eri tulekaan uniin, vaan kynsiin! :D


Mikäli sairaalaväritys ei olisi ollut niin silmiinpistävää, nämä lakkaukset olisivat olleet ihan kivat. Keskisormen leimakin olisi toki voinut onnistua paremminkin. Se on muuten olevinaan jokin trooppinen kukka, jos kuvasta ei saa selvää. Mutta ainakin Snow osoittautui yhtä ihanaksi kuin olin toivonutkin! Tätä tullaan varmasti näkemään blogissa lisää lähitulevaisuudessa. Ihan näin äkkiseltään  ei nimittäin tule mieleen yhtäkään lakkaa, jonka päälle Snow ei mahdollisesti sopisi. Levitin sitä vain yhden kerroksen Mermaid's Tearsin päälle. MT:ä on kynsillä kolme helposti levittyvää kerrosta. Peukalossa ja nimettömässä sitä on vain yksi kerros lakattuna kahden kerroksen Ginan valkoista päälle. 


Vähän harmittaa kun onnistuin tärväämään mielikuvani Mermaid's Tearsista tällä tavalla. Aikaisemmin olen ajatellut sitä yhtenä lempilakoistani, mutta nyt en kyllä enää millään saa sairaala-mielikuvaa pois päästäni! Onko kenellekään käynyt ikinä käynyt näin, että aikaisemmin ihana lakka on "mennyt pilalle" jossain yhteydessä? Ja onko täällä muuten ketään muuta, kenelle Kymenlaakson keskussairaala, tuttavallisesti koksi, olisi tuttu? Samaistutteko assosiaatiooni?

16 kommenttia:

  1. Hahahahaaaa :DD Etpä sä ihan väärässä ole vaikka itse oonkin vaan käynyt syntymässä ja vierailemassa siellä :P

    Söpöt on muutenkin :)) Jospa sais itekin loppuviikosta panostettua jotkut kivat...? :D En vaan oo ollenkaan luova kynsijutuissa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahh, sitä minäkin :'D

      No kyllähän sä jotain keksit! Pomminvarma ratkaisu on tietysti glitteriä ja vähän lisää glitteriä ;)

      Poista
  2. Nää kynnet on ihanat!
    Hihitys tolle sairaala-assosiaatiolle... :D

    VastaaPoista
  3. Kieltämättä vähän koks-vibat tulee mut nätit kynnet! Toi OPI on ihanan värinen. :)

    VastaaPoista
  4. Voih että, hassu sattuma :D Mutta tosi kauniit on kynnet etenkin, kun kyseistä sairaalaa en ole koskaan nähnytkään :) <3

    VastaaPoista
  5. Nams, mikä onnistunut lakkaus!! Sairaalaotsikointi ei tietty lupaillut hyvää, mutta näähän onkin supersievät ja näin ollen positiivista mainosta Kymenlaakson "parantolalle". Sieltä nyt akuutin hoidon tarpeessa olevat sairaalan googlettajat alkaa tupsahtelee sun blogiisi... :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S! :D Noh, tänne blogiin tullaan kyllä niin oudoilla hakusanoilla muutenkin, että eipä tuo haittaa :p

      Poista
  6. Miusta nää on todella upeasti onnistuneet kynnet ^.^
    Repesin kyllä tuolle siun assosiaatiolle xD

    VastaaPoista
  7. Ihanat kynnet! :) tosin kieltämättä vähän KOKS-värityksellä ovat :D itsekin siellä olen ihan kiitettävän paljon aikaa viettänyt kaiken maailman syistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Meinasin tohon ite postaukseenkin laittaa, että Emppu ainakin myös tunnistaa :'D

      Poista