perjantai 13. helmikuuta 2015

Ablecs15 week 1 - will you be my valentine?

Tulipa tehtyä kynnet, joista satavarmasti näkyy kilometrin päähän, että kyseessä on ystävänpäivälakkaukset. Itse lakkausprosessi oli straight from hell, koska pikakuivattaja loppui viimeistä pisaraa myöten kesken, leimat eivät onnistuneet ja kurttasin kaksi kynttä ihan loppumetreillä. Lisäksi väsytti ja kello oli sata ja kiukutti. Mutta kyllä näistä silti ihmeen kaupalla tuli ihan katseltavat. Tai ainakin vaaleanpunaiset :'D Kovasti sain näistä kyllä kehuja. Itse en tunne oloani kauhean kotoisaksi näin pinkeissä ja övereissä lakkauksissa, mutta kiva jos muut tykkäävät.


Yllättävän hyvin nämä myös kestivät puolittaisella päällyslakkauksella. Tätä postausta kirjoittaessani minulla on ollut nämä samat lakkaukset kuusi päivää, eikä mistään repsota. Kelpaa. Etu- ja keskisormeen lakkasin pohjalle ensin kaksi kerrosta Ginan valkoista ja sen päälle toiset kaksi kerrosta nimetöntä Catherine Arleyn vaaleanpunaista kimalletopperia. Etusormeen laitoin pinkkejä strasseja sydämenmuotoon pilkkutikun avulla. Muissa kynsissä pohjalla on kolme kerrosta Kikon lakkaa numero 360.Peukalon ja pikkurillin pallukat on tehty Ginan valkoisella ja etusormen leimat taas Konadin valkoisella leimalakalla MoYoun Suki-kokoelman laatasta 03. 


Lakkaamisen jälkeen tuntui siltä, ettei nämä värit olisi yhtään sopineet yhteen, mutta ainakin näissä kuvissa näyttää ihan hyvältä :D On muuten tavallaan ihanaa olla taas näin pitkän haasteen vietävänä. Eipä tarvitse ainakaan stressata uusien ja omaperäisten ideoiden keksimisestä kaikkien koulukiireiden keskellä kun Ablecs kertoo mitä lakata ;) 

12 kommenttia:

  1. Se on niiiin ärsyttävää, kun huomaa että pikakuivattaja on ihan jankkiintunutta (tai loppu) :D Nää on tosi ihanat kynnet ^__^

    VastaaPoista
  2. Mulla oli ihan sama tunne ablecaw:sta sykyllä, kun dippa vei kaiken luovuuden ja halusi kuitenkin saada sisältöä blogiin. Nyt en kuitenkaan ajatellut lähteä mukaan, olen ihan tyytyväinen olooni, vaikka luovuus on edelleen tipotiessään ja blogi puolikuollut :D Mutta pikkuhiljaa odottelen inspiksen taas löytävän luokseni itsestään...
    Tsemppiä haasteen suorittamiseen, hyvin lähti ainakin käyntiin hienoilla kynsillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se inspis sieltä tulee kun on tullakseen :) Sulla on ihan oikea asenne, turha ottaa mitään paineita!

      Mutta kiitoksia :)

      Poista