torstai 8. tammikuuta 2015

Tärähtänyt kaksikko

Vaikka tässä on ehtinytkin syntyä normaalia pidempi tauko postausten välille, se ei tarkoita ettenkö olisi lakkaillut kynsiä. Olen vain ollut niin kiireinen uusien kurssien ja kesätyöhaun kanssa, etten ole kerennyt postaamaan tekeleitäni tänne. Siitä hyvästä tällä kertaa olisi tarjolla kahdet lakkaukset! Kumpienkaan lakkausten kuvaaminen ei meinannut sujua millään. Miltei kaikista kuvista tuli tärähtäneitä tai rakeisia. Eivät nämä valikoimani kuvatkaan mitään valioyksilöitä ole, mutta menettelevät ainakin noin pienemmässä koossa ;) Näistä ylimmistä lakkauksista pidin hurjasti! Oli ihana päästä pitkästä aikaa pilkuttelemaan, varsinkin kun lopputulos osoittautui näinkin siistiksi ja elegantiksi.


 Kikon ruskea Laser-sarjan 436 on ystäväni Petran minulle hylkäämä. En käsitä miksei hän välittänyt tästä lakasta, minusta se on upea! Se ei välttämättä pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa, mutta luonnovalossa 436 oli tyylikäs moniulotteinen ruskea. Lakka olisi peittänyt jo ensimmäisellä kerroksella, mutta laitoin kestävyyden vuoksi kaksi. Keskisormeen ja nimettömään lakkasin kolme kerrosta Gina Tricotin Puff Powderia ja etusormeen taas kaksi kerrosta OPI:n All Sparkly And Goldia. Pilkut tein Kikolla ja OPI:lla. Näissä lakkauksissa joku vaan natsasi ja ne pysyitvätkin kynsillä monta päivää. 


Näihin vihreisiin lakkauksiin sain inspiraationi Nena Sofian hauskoista lakkauksista, lähinnä siis noiden palleroiden osalta :D Harmittaa vietävästi kun juuri päällyslakan levittämisen jälkeen tökkäsin sormeni noihin keskisormen kupliin, jotka tietenkin levisivät. Kuplakynsissä on pohjalla ensin yksi kerros Ginan valkoista ja sen päällä kaksi kerrosta Kikon 391:sta. Pallot on tehty Dependin 223:lla, Ginan valkoisella ja samalla vihreällä Kikolla. Muissa kynsissä on kaksi kerrosta Ginan valkoista, jonka päälle on leimattu kukkakuosia Kikolla MoYoun Pro Collection XL laatasta 11 sekä Dependillä Konadin laatasta m57. Näissä sitten taas joku ei oikein natsannut :D Livenä nämä olivat ihan kivat ja näyttävät, mutta nyt näitä kuvia katsellessa tulee vähän sellainen "nääh"-reaktio.

Mutta ensi kerralla parempien kuvien kanssa!

14 kommenttia:

  1. Oih, ihania on molemmat lakkaukset ^.^
    Ihanan raikkaat noi alemmat kynnet ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! Ja nyt kun sanot, niin ovathan ne :)

      Poista
  2. Noi vihreät on kyllä kiintoisat, niitä jää mielellään oikein kattelemaan! Ehkä vähän kesäiset, mutta ei kai se mitään ;)

    VastaaPoista
  3. Mites mä missasin nämä? Tosi hienoja molemmat, ihanaa olla inspiraationlähteenä :D

    VastaaPoista
  4. Nuo ylemmät on todella elegantit!

    VastaaPoista