torstai 2. lokakuuta 2014

Ablecaw14 week 2 - peculiar inspiration

Kuva täältä.  
Tällä viikolla kesken englannin viikkotehtävien teon tajusin, että haluan tehdä tähän haasteeseen Kick Ass -kynnet! Onko täällä muita joiden mielestä kyseinen leffa on loistava? En kuitenkaan halunnut ruveta taiteilemaan kaikkien henkilöiden pukujen värimaailmaa kynsille, joten pitäydyin itse päähenkilön supersankaripuvussa. Inspiroiduin myös yllä olevan kuvan taustasta, eli kelta-mustasta yhdistelmästä. Kyllä näistä nyt ehkä inspiraation lähteen tunnistaa. Olisin sittenkin voinut käyttää enemmän värejä. 


Jokaiselle kynnelle lakkasin pohjalle kaksi kerrosta Gina Tricotin Aspen Goldia. Lakka peittää kyllä hyvin, muttei muuten ollut mitenkään erityisen miellyttävä lakattava. Koostumus oli jotenkin tosi tahmeaa ja paksua. Keltaisen päälle sitten asettelin otsa hiessä koristeluteippejä. Vihreänä lakkana toimii OPI:n Amazon...Amazoff. Nimettömän mustat alueet on tehty China Glazen Liquid Leatherilla ja peukalon kirjaimet taas Kissin mustalla koristelulakalla. 


Teippailut eivät tälläkään kertaa menneet aivan putkeen (esim. pikkurillissä) mutta kyllä minä suurinpiirtein tyytyväinen näihin olen. Täytyy muuten myöntää, etten jaksanut tehdä oikeaan käteen noita vihreitä osioita, olen aika paha ihminen :D Mutta ihan hauskat nämä ovat! Ja eipä muuten olisi tullut mieleen lakata tällaisia kynsiä ilman Finnisablea. Ensi viikkoa odotellessa! :)



6 kommenttia:

  1. No nyt on panostettu inspislähteeseen, arvostan! :D Musta tuntuu että olen nähnyt tämän leffan kakkososan, jos sellainen on olemassa? Ainakaan tuo punainen hahmo ei herätä mitään muistikuvia, mustastakaan en ole ihan varma onko tuo se pahis joka kinkyili äitinsä kanssa... hämmentä leffa joka tapauksessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahh kiitos Armi! :D Joo tälle leffalle on kakkososa, mutta itse en ole sitä vielä ehtinyt katsomaan. Mutta on tuo ykkösosakin varsin hämmentävä, suosittelen katsomaan senkin! :)

      Poista
  2. Tää ei ole miulle tuttu leffa, mutta kynnet ja haasteen toteutus on kyllä huiput! ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Suosittelen kyllä katsomaan, et varmasti ole nähnyt ainuttakaan leffaa joka olisi edes etäisesti samantyylinen :D

      Poista