keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ablecaw14 week 6 - love this technique

Tämän postauksen kuvat ovat oiva osoitus siitä, että kädet pitää muistaa rasvata aina ennen kynsikuvausta. Aina. Tai sitten kuvat näyttävät tältä. Tämä haaste oli oikein mieluisa, koska pääsin hyvällä omallatunnolla käyttämään rakastamaani pilkkutekniikkaa. Pidän siitä hirveästi, mutta en viitsi joka lakkauksiin tunkea, vaikka tuntuu että se sopisi skittletteen kuin skittletteen. Tarkoitan siis noita peukalon ja nimettömän palleroita, joita on nähty esim. näissä ja näissä lakkauksissa. Ehdottomasti yksi lempparitekniikoitani. 


Lakkasin joka kynnelle kaksi kerrosta Gina Tricotin Puff Powderia. Muistelin, että tämä lakka olisi ollut jotenkin luirumpaa ja että hyvään peittävyyteen olisi tarvinnut enemmän kerroksia, mutta lakka oli hieman jankkiintunut pullossa ja olikin siten peittävämpää. En valita. Keskisormeen sudin kerroksen samaisen merkin Salt & Pepperiä, joka kupli aivan järkyttävästi! Ihan harmittaa noin suuri kuplarypäs, se todellakin näkyi muutenkin kuin vain näissä lähikuvissa. Peukalon ja nimettömän pallerot tökin Gina Tricotin valkoisella ja China Glazen Liquid Leatherilla.


Puff Powder näyttää mielestäni paljon paremmalta matattuna. Voisin hyvin kuvitella viihtyväni pelkästään tällä lakalla ilman mitään koristelujakin. Ihmetyttää kyllä tuon glitterlakan kupliminen, onko muilla ollut samanlaisia ongelmia Salt & Pepperin kanssa? Hirveästi ei ole näistä lakkauksista sanottavaa, hieman mitäänsanomattomat näistä tuli. Ensi postauksessa sitten näyttävävämmillä kynsillä, toivottavasti :)


4 kommenttia:

  1. Söpöt nää! Joo ja mää harrastan kuivakäsikuvaamista kans... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Se on kyllä paha harrastus se! :D

      Poista
  2. Ihan on siun näköiset kynnet ;D Ihanat! ^.^

    VastaaPoista