lauantai 11. tammikuuta 2014

Hypnoottiset puolikuut

En ole pitkään aikaan ollut näin tyytyväinen kynsiini! Näistä tuli yksinkertaisesti upeat. Viime kerralla kun yritin tehdä tällaista manikyyria niiden toimistoteippien kanssa, tulos oli yksinkertaisesti järkyttävä ja sotkuinen. Tällä kertaa vain yksi kynsi meni hieman pieleen, eikä sekään ollut kuvauskädessä. Ja olen totaalisin rakastunut Leighton Dennyn Hypnotic-lakkaan. Upea sinivihreä melkein duochrome. Pullossa lakka  tosin näyttää sinivioletilta, mutta kynnellä violetti ei näy ollenkaan. Minun mielestäni parempi niin.


Olen todella yllättynyt Tiia Vanhatapion lakoista. Mercury on toinen kokeilemistani, ja molemmat ovat olleet todella helppoja levittää ja peittäneet yhdellä kerroksella. Aivan ihmeellistä yhden euron lakalle. Tällainen lakkaus oli helppo tehdä yhden kerroksen lakoilla. Ei tarvinnut odotella pohjimmaisen lakan kuivumista kauaa, kun jo pystyi lätkäisemään teipit kynnelle. Leighton Denny peitti myös yhdellä paksulla kerroksella, eikä raidoittunut yhtään, vaikka sähläsin sudin kanssa aika paljon, kun sen verran uusi asia nuo teipivät vielä ovat. 

Leighton Denny Hypnotic saatu Carpelan Cosmeticsilta.

Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa kummastakaan lakasta. Hypnotic on nimensä mukaan varsin hypnoottinen, ei näitä vaan voi olla tuijottelematta. Pikaisen googlettelun jälkeen muutkin Leighton Dennyn lakat näyttävät aika upeilta. Tämän oman kappaleeni olen saanut testiin Carpelan Cosmeticsilta. Itse en ollut kuullut koko merkistä ennen marraskuista kynsimiittiä. Täytynee jossakin vaiheessa tilata näitä lisää testiin :) Alla vielä kuva käytetyistä kuvista.



4 kommenttia:

  1. Oho, onkohan mulla joku mercuryn maanantaikappale kun ihan järkyttävää ohutta litkua.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaa no varmaan sitten :o mutta näkeehän tosta, että kuinka peittävältä näyttää, ja ihan rehellisesti vaan se yksi kerros :D

      Poista
  2. Mulla on Tiia Vanhatapion sävy Moss ja se on kyllä peittävä mutta pysyvyys on jotakuinkin nolla :/ Harmi sinänsä, koska väri on tosi kiva.

    Kauniit lakkaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on se, mutten oo vielä kokeillut sitä:) Mut tää ainakin pysy hyvin! Ja kiitoksia:)

      Poista