sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Glitteriä & 63 niittiä

Olen lomaillut niin kiireisesti, että tässä on jäänyt kynsiä ihan kokonaan postaamatta! Nyt tulisi kahdet samassa paketissa. Sain isältäni joululahjaksi Sally Hansenin ihanan Glitter Gun-nimisen lakan. Oli kauhean vaikea keksia jokin kivan värinen lakka sen alle. Ajattelin että mintunvihreä olisi sopiva, mutta olin jo ehtinyt unohtaa kuinka vaikea lakka tämä Gina Tricotin Shimmer Mint onkaan. Sulaa ja rakeista jäätelöä <3


No, ainakin se näyttää ihan hyvältä. Glitter ei näkynytkään kynsillä niin paljon kuin olisin toivonut, mutta tuli näistä ihan peruskivat kynnet. Kuvat ovat taas mitä ovat. Tämä lamppu mitä käytän kuvaamiseen luonnonvalon uupuessa, oli kaikista kirkkain ja valkoisin mitä Kotkan Clas Ohlsonilla oli myydä... Tietysti kamerakin voisi olla parempi. On tämä kynsibloggaaminen aikamoista välineurheilua.


Nämä kestivät kyllä kiitettävän pitkään. Alla on kuva tuosta paholaismaisesta Shimmer Mintistä ja ihanaisesta Glitter Gunista, joka muuten saa kymmen plus pistettä nimestä! :D 


Ja sitten niittikynsiin, joiden kanssa ei ihan mennyt kaikki putkeen... Lakkasin jokaisen kynnen pohjalle Essencen L.O.L:ia, joka olikin paljon paksumpaa ja tahmeampaa kuin aikaisemmin kokeilemani Essencet. Se kuitenkin peitti yhdellä kerroksella ja näytti kuivuttuaan hyvältä. Lakkasin Sothyksen Gris Lumierella (saatu Eurocosmeticsilta) muut osat ja koristelin lakkojen rajat Adeninalta saaduilla niiteillä. Sothyksen lakassa on mukavan tarkka ja pieni suti, jolla oli tosi helppo tehdä tuollaisia suoria linjoja. Yksi kerros riitti hyvin peittämään näin vaaleamman lakan päällä.


Niittien asettelussa meni kohtalaisesti aikaa, ja jouduin liimaamaan ne kynnelle jollakin ikivanhalla Lumenen värittömällä lakalla, koska normaalisti käyttämäni Mavalan Incolore oli loppu. Vaikka laitoinkin päälle paksun kerroksen Secheä, niitit rupesivat ropisemaan jo heti seuraavana aamuna. Saman päivän illan saunareissusta ne eivät selvinneet sitten millään. Paksu Sechekerros aiheutti Gris Lumierin oudon kutistumisen ja halkeilemisen, mikä näkyi onneksi kunnolla vain oikeassa kädessä. Yhteen kynteen tuli melkein craklemainen halkeama. 


Näillä kynsillä oli vähintäänkin mielenkiintoiset kuvausolosuhteet. Kuvat on otettu kännykkäkamerallani poikaystäväni isovanhempien luona, pimeähkössä huoneessa poikaystäväni valaistessa kouraani kahden eri kännykän taskulampuilla :D Tässä vaiheessa peukalosta oli jo pudonnut pari niittiä ja toisesta kädestä melkein puolet. Onneksi sain edes kuvat otettua :)

4 kommenttia:

  1. Jos haluat luopua tuosta Shimmer Mintista, niin ma voin tarjota sille rakastavan kodin. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tällä hetkellä ainut minttulakkani, että vaikka onkin aika ikävä koostumukseltaan, niin ajattelin kyllä pitää sen tuolla hyllyssä:) Että on edes se jokin minttu käytettävissä. Oisko sulla suositella jotain toista hyvää saman sävyistä?

      Poista
    2. Kyllahan multa mintunvarisia lakkoja loytyy, tasta vaan oon onnistunu kehittamaan pakkomielteen kun just tommosta shimmerista ei loydy! Peruscremeja loytyy mm. Essencen That's What I Mint, Seventeenin Mint Choc Chip, Nicole By Opin Alex By The Books, Essien Mint Candy Apple.. :D

      Poista
    3. Toi Essence vois varmaan olla hyvä:) Kiitos tosi paljon vinkeistä! Oon tota Essietäkin kaupoissa katellu, mutta jotenkin ei vaan oo tarttunut mukaan. Ne on vähän turhan leveitä noi Essien sudit mun makuun.

      Poista