maanantai 6. tammikuuta 2014

Avaruusindie

Hieman joulun jälkeen postiluukusta kolahti pitkään himoitsemani Different Dimensionion Orbit. Koitin tilata tämän jo vuosi sitten Llarowelta, mutta sieltä tulikin silloin väärä lakka, enkä millään muistanut tämän lakan nimeä. Nyt jouluna kun selailin ruotsalaista Edgy Polishia, tämä sattaui uudestaan silmääni. Ja ah, nyt tämä söpöläinen on vihdoin minun! Täytyy kyllä sanoa että oli työn ja tuskana saada tilaus tehtyä tuolla. Mutta ainakin lakka tuli söpösti pakattuna sydämenmuotoisen suklaakonvehdin kera, joten tilausvaikeudet on anteeksiannettu ;)


Tikuttaessani tätä petyin kyllä hieman, ei peittänyt yksinään kolmellakaan kerroksella. Lakan pohja näyttää ihan kunnon mustalta, mutta ei se sitä ole. Kolmannenkin kerroksen jälkeen tulos oli jokseenkin harmahtava. Päätin siis lakata kynnelle ensin kerroksen mustaa China Glazen Liquid Leatheria. Se olikin oikein hyvä päätös, sillä jo yhden Orbit-kerroksen jälkeen tulos oli upea! Katsokaa nyt mikä avaruuslakka <3


Yleensä en ole mustan ystävä kynsillä, mutta ovat nämä vaan niin ihanat. Sekin täytyy vielä sanoa, että Seche teksi ihmeitä tälle lakkaukselle. Kiiltääkiiltää! Ja niinkuin kuvista ehkä huomaa, täällä melkein paistoi aurinko tänään! Alla vielä kuva tästä upeasta parivaljakosta, Liquid Leatherista ja Orbitista.


6 kommenttia: