maanantai 5. toukokuuta 2014

Kolmen kullan liukuväri

Pahoittelut blogihiljaisuudesta. Olen viimeiset pari päivää ahminut Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta -scifiromaania. Olen sellainen ihminen, joka ei kertakaikkiaan pysty laskemaan hyvää kirjaa käsistään, jos sellainen sattuu eteen. Tänään ryhdistäydyin ja ajattelin bloggailla, ennenkuin aloitan jatko-osan lukemisen. Nähdään taas sen jälkeen :'D Että minulla onkin ollut ikävä tätä, että on aikaa lukea jotain muuta kuin pelkkiä koulukirjoja. Tietenkin luen tässä samalla myös pääsykokeisiin, mutta sen ei tarvitse olla niin orjallista. 


Tein nämä kynnet vappukynsieni jälkeen. Vappulakkaukset fimoineen selvisivät muuten aivan moitteemina poistohetkeen asti, eli olivat kynsilläni tiistaista perjantaihin. Yksikään fimo ei pudonnut itsekseen! Nämä glitterliukuväriyritykset tein triplatreffeille. Voisi kuvitella, että kun kolme tylsää lukiolaispariskuntaa lähtee yhdessä syömään, ettei ilta päättyisi strippareihin.... Niin siinä kuitenkin kävi! :D Luulimme tulevamme vain syömään sellaiseen jenkkityyliseen ravintolaan Kotkassa, mutta paikka olikin jo alkuillasta täynnä venäläisiä maksullisia naisia ja hieman myöhemmin paikalle pamahti kaksi stripparia. Koita siinä sitten syödä kun parin metrin päässä heiluu tissi poikineen :D Ruoka oli kuitenkin hyvää! Hieman tosin nauratti tilanteen absurdiuus. Olen aikaisemmin käynyt kyseisessä paikassa vain päiväsaikaan, enkä ollut osannut ajatella mitään tuollaista.


Näistä kynsistä ei tosiaankaan tullut sellaisia kuin suunnittelin. Mavalan Sparkling Gold ja Lumenen Jewel Green eivät jostain syystä erotu toisistaan juuri yhtään kynnellä. Vaikka toinen on kultainen ja toinen vihreä. Liukuväriä minä näistä yritin, mutta eipä tuossa oikein mikään liu'u. Nämä ovat enemmänkin vain kultaiset venähtäneet ranskikset. Aivan kärjessä oleva lakka on OPI:n All Sparkly and Gold. Turhan tumma verrattuna muihin tässä käyttämiini lakkoihin. Kolmikosta on kuva alla, järjestyksessä vasemmalta oikealle kärjestä alaspäin katsottuna.


4 kommenttia:

  1. Kivan kimaltavat :)
    Ja ei alle viikko postausten välissä mikään hiljaisuus ole.. :D Itelläki viimeks tullu postaus viikko sitten mutta en aatellu anteeksi pyydellä :D En kyllä kotonakaan ollu ku vappuaatosta eilisiltaan mökkeiltiin.. :)
    Mä olisin kyllä varmaan tukehtunu ruokaani jos toho stripparitilanteeseen oisin joutunu :D
    Tuttu juttu tuo ettei kirjaa voi käsistään laskea.. Ekaa kertaa kun luin nälkäpelit niin se oli aika lailla kirjaimellisesti juuri niin, varsinkin ekan osan kohdalla. Ja kun olin sen lukenu ni oli ihan pakko lähteä heti kirjakauppaan hakemaan osat kaksi ja kolme.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä se oli hiljaisuus, koska kynsillä on ollu postaamattomat lakkaukset monta päivää, tuli suorastaan huono omatunto :D

      Nojoo, me oltiin lähinnä tukehtua nauruun siinä kohtaa :D

      Joo nälkäpelit on loistavia!! Muistan itsekin ahmineen jokaisen osan yhdeltä istumalta :) Ne leffatkin on muuten poikkeuksellisen hyviä. Yleensä kirjoista tehdyt leffat kusee pahasti, mutta mun mielestä nälkäpelit ei. Varsinkin siinä kakkososassa on ihan pieniä yksityiskohtiakin kirjasta :)

      Poista