perjantai 28. maaliskuuta 2014

Pääsiäismantelit

No nyt on kynnet lyhennetty ja siinä samalla vaihtui mallikin. Yritin tehdä näistä mantelin mallisia, toisissa kynsissä onnistuin paremmin kuin toisissa. Kummallisesti oikean käden kynnet muotoutuivat paljon helpommin. Takaisin neliömalliin tuskin palaan pitkään aikaan, koska on ihanan vapauttavan tuntuista kun nuo sormen sivut ovat paljaana. Ajattelin ruveta työstämään näistä stilettoja, kunhan kasvavat. Mutta kyllä nämä mantelitkin ovat aika söpöt, heti teki mieli lakata jotain hempeää niille. Päädyyin tekemään pitkästä aikaa ihan vain pelkän ombren. 


Minulla tulee pääsiäinen mieleen näistä pastellililoista! Siitä siis otsikkokin :D Ennen tätä kynsiharrastustani en voinut sietää lilaa ja violettia väreinä. Huomattavaa kehitystä siis, että nyt on kynsillä viittä erilaista lilaa samanaikaisesti. Violetin ja lilan ero tuntuu olevan jopa kynsibloggareille hieman häilyvä, mutta violettiahan saadaan sekoittamalla pelkkää sinistä ja punaista, lilaa taas lisäämällä joukkoon myös valkoista. Minäkin käytän tässä postauksessa noita hieman sekaisin, koska muuten olisi hieman vaikea saada asiansa sanottua. Tämän ombren väreistä laskisin pikkurillin violetiksi ja muut lilaksi.


Kynsinauhani ja käteni muutenkaan eivät oikein tykänneet eilisestä siivouspäivästä. Vaikka kuinka koitin rasvailla käsiä kaikkien kemikaalien kanssa pelaamisen välissä, niin kuvasta kyllä näkyy kuinka tehokkaasti ihoni kuivahti. Mutta eiköhän se siitä palaudu! 


Kaikilla kynsillä on nimettömää lukuunottamatta kolme kerrosta lakkaa. Nimettömään riitti kaksi kerrosta. Lakat ovat peukalosta pikkurilliin Lorealin Nuovelle Vague, OPI:n You're Such a Budapest, Kikon 330, Lumenen Fairytale ja Kikon 258. Loreal oli hieman herkkä kuplimaan, mutta muuten ihan hyvää peruskauraa uudesta kevätkokoelmasta. Kikojen tai OPI:n kanssa ei ollut mitään ongelmia (tietenkään) ja Lumenekin oli varsin helppo tapaus. Lumenen lakkoja näkyy harmittavan vähän kynsiblogeissa, minun mielestäni Natural Codet ja tekstuurikokoelma ovat tosi laadukkaita! 


Kävin tiistaina Helsingissä ja eihän sieltä nyt tyhjin käsin voinut lähteä! Gina Tricotissa ainakin piti käydä, katsomassa josko sieltä löytyisi legendaarinen White. No löytyihän sieltä. Sen kaveriksi ostin myös Sparkling Silverin ja Punkin. En malta odottaa, että pääsen tekemään näillä jonkun kivan skittletten!


Stockalta poimin mukaan tämän postauksen obressakin näkyvän Lorealin Nouvelle Vaguen. Ihania jäätelösävyjä koko kokoelma. Rakastan shoppailla Stockan kaunesosastolla, koska siellä voi kysyä myyjiltä apua ja saada asiantuntevia vastauksia. Kotkan Sokoksella saa pärjätä ihan yksinään :D Tämänkin Lorealin lakan ostin, kun myyjä osasi kertoa, että peittää kahdella paksulla kerroksella, eikä raidoitu vaikka onkin näin vaalea. Sain muuten vihdoin ja viimein ostettua itselleni tuplakappaleen Lumenen Sandy Brookia. Bongasin Prismassa viimeisen kappaleen tätä. Pullo oli tosin avattu ja sotkeentunut kuivuneeseen lakkaan, mutta pikaisen tarkastuksen jälkeen koostumus näytti kuitenkin olevan kunnossa. Sain onneksi 30% alennuksen.


Ja  vihdoin ja viimein ostin itselleni silmämeikin pohjustajan! Tämä todellakin tuli tarpeeeseen. Tykkään tehdä kaikkia luomivärijuttuja, mutta on tosi ärsyttävää kun ne loppuillasta karkaavat luomivakoon. Toivottavasti tämä nyt auttaa. Putelin ostin Macin kojusta. Minulla on vain hyviä kokemuksia kyseisestä merkistä, joten oletan tämänkin olevan kelpo kamaa. 

5 kommenttia:

  1. Nää värimäärittelyt osaa kyllä aina välillä olla hämmentäviä :) Toinen ikuinen kiistelynaihe liilan ja violetin (ja purppuran!) välillä on esim. turkoosi ja sininen ja vihreä ja minttu ja mitä kaikkea :D Ja miehille saa tietty aina olla selittämässä vaaleanpunaisen ja pinkin eroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu kyllä :D Turkoosi on mun mielestä kaikkein kinkkisin, se riippuu niin katsojasta.

      Ja ei oo kyllä yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat kun on joutunu pinkkiä ja vaaleanpunaista kaksilahkeisille selittämään! :D

      Poista
  2. Kivat keväiset sävyt kynsissäsi!

    VastaaPoista