lauantai 1. maaliskuuta 2014

Arvonnan voittaja & rakkauslakkaus

Synttäriarvontani voitti Tvättbjörn! Lähetän voittajalle tuota pikaa sähköpostia. Arvoin voittajan Random.orgin kautta, mikä olikin paljon vaikeampaa kuin olin odottanut. Osallistujia oli yhteensä 55, paljon enemmän kuin olin ajatellutkaan. Lähes jokainen osallistuja oli kirjoittanut jotakin kivaa palautetta blogistani, mistä olen todella iloinen :) Mutta melkein kuukausi oli selkeästi liian pitkä aukioloaika arvonnalle, sillä usea lukija osallistui tähän kaksi kertaa ja antoi erilaiset palautteet kummallakin kerralla.. hmmm. Seuraavassa postauksessa on sitten kooste noista arvonnan palautteista.


Sitten itse asiaan, eli kynsiin! Lakkasin eilen illalla  I H A N A T  kynnet! Rakastuin näihin aivan täysin. Halusin ottaa revanssin Taupe-less Beachin kanssa, edellinen kerta kun meni sen verran pieleen. Tällä kertaa mietin huolella, mitkä lakat valitsisin sen kaveriksi. Päädyin kaikkien aikojen lemppariini OPI:n Skyfalliin ja Lumenen luottotekstuuriin, Sandy Brookiin. Voi tätä onnistumisen riemua! Olen todella ylpeä itsestäni kun onnistuin lakkaamaan näin "kypsät" kynnet, sillä pääsääntöisesti käytän kirkkaita ja näyttäviä värejä. Nyt tuli todistetuksi, että hillitytkin sävyt voivat näyttää upeilta.


Jokaista lakkaa on kynnellä kaksi kerrosta. Yhdessäkään lakassa ei ole moittimista. Skyfall levittyy helposti raidoittumatta ja peittää näin pitkän kynnen kahdella, mutta lyhyen kynnen yhdellä kerroksella. Taupe-lesss Beachin koostumus on paksumpi kuin Skyfallin, mutta sekään ei raidoitu tai kupli tai muutenkaan käyttäydy huonosti. Pikkurillissä olevat kuplat tulivat Mavalan Incoloresta, jolla kiinnitin strassit. Lumenen Sandy Brook on niin helppokäyttöinen lakka, että olen päättänyt hankkia siitä kaksoiskappaleen. Yleensä laitan sitä vain yhden kerroksen, mutta tällä kertaa kynteni alle oli jäänyt niin paljon tumman sinistä lakkaa, että se paistoi ensimmäisen kerroksen läpi.


Mielestäni peukalon ja keskisormen pilkut onnistuivat parhaiten. Valkoiset pilkut tein tutulla ja turvallisella Sally Hansenin Whirlwind Whitella. Yleensä pilkkuni näyttävät aina jotenkin kärpässienivibaisilta, mutta nämä ovat suorastaan elegantit! :D Harmaalle pohjalle olisi ehkä sopinut paremmin kulmikkaat niitit, ettei olisi pyöreää pyöreän perään, mutta kyllä nämä silti ovat ihanat. Alla on vielä yksi kuva näistä rakkauslakkauksista ja käytetyistä lakoista. 



2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavat kynnet! Wau! ^_^
    Miun on ehkä nyt pakko hommata toi Taupe-less Beach itselleni!

    Ja onnea voittajalle :)

    VastaaPoista