tiistai 3. joulukuuta 2013

Tuhrut tapettileimat & käsirasvoja

Olen onnistunut tässä viime aikoina möhlimään useammatkin kynnet, harmittaa kun sen takia tulee postaustaukoja tänne blogiin, mutta kaikki materiaali ei aina vain ole julkaisukelpoista :D Noh, nämäkin kynnet ovat enemmän tai vähemmän epäonnistuneet, mutta julkaistaan nyt silti. Täytyy myöntää, että olen totaalisen rakastunut näihin miitistä saamiini Paesen lakkoihin. Molemmat kokeilemani tapaukset ovat peittäneet yhdellä kerroksella ja levittyneet helposti.


Nämä lakkaukset olisivat voineet olla hienommat, jos en olisi tehnyt näitä kamalassa väsymyksessä ja laiskotuksessa. Sudin lakkaa ihan minne sattuu, enkä oikein jaksanut siistiäkään. Eli suttuiselta näyttää. Saimpa vielä neronleimauksen leimailla päälle tuollaista tapettikuosia, ja pieleenhän sekin meni :D Mutta tällä kertaa vika ei ole lakoissa tai välineissä, vaan pelkästään käyttäjässä. Lakkaukset menivät pilalle viimeistään seuraavana yönä kun raavin reiteni verille unissani, niin lähtiväthän siinä lakatkin kärjistä. Huoh.

Paese 314 ja 317. Saatu FaceHelsingiltä testaukseen.

Paese lupaa lakkojen kestävän jopa 7 päivää, mutta minä voin luvata vain 5, mikä on sekin uskomattoman kauan! Paese on voittanut jonkin mysteerisen kynsilakkakilpailunkin, enkä yhtään ihmettele miksi. Meinasin pudota sohvalta kun vähän tutkiskelin netistä ja huomasin, että nämä maksavat kolme euroa kappaleelta esim. tässä nettikaupassa. Minä olisin laadun perusteella maksanut näistä vaikka OPI:n verran!

Ziaja: FaceHelsinki, Lavera: lavera.fi, OPI Avojuice: BM international ja Kiehl's: Kiehl's.com

Olen ahkerasti testaillut miitistä saamiani käsirasvoja, ja ajattelin nyt tähän syssyyn tehdä pika-arvostelun näistä.

Ziajaa en ikinä tule avaamaan uudestaan! Haju oli aivan uskomattoman kamala, jotain makeaa ja tunkkaista kaakaoesanssia maustettuna päänsäryllä. Kosteutti kuitenkin ihan hyvin. Silti: yök.
Laverakaan ei hajunsa puolesta miellyttänyt, mutta oli kuitenkin huomattavasti luonnollisemman tuoksuinen kuin Ziaja. Haisi appelsiinilta vielä monen tunnin jälkeen ja jäi kalvoksi käden pinnalle. 
OPI:n avojuice tuoksuu sekin voimakkaalta, koulukavereideni mielestä joulupiparilta, mutta minun mielestäni marjaisammalta. Kosteuttaa kuitenkin kuin unelma. Imeytyy heti, eikä jää kalvoksi. Kädet pysyvät kosteutettuina useammankin saippuapesun jälkeen. Hieman liian voimakas tuoksu minun makuuni, mutta kestettävissä muiden ominaisuuksien vuoksi.
Kiehl's on näistä lempparini. Miedosti yrttien tuoksuinen rasva on paljon enemmän mun juttu. Kosteuttaa erinomaisesti ja imeytyy kohtalaisen nopeasti. Ei kestä ihan yhtä montaa pesua kuin OPI, mutta on silti suosikkini näistä puteleista.



 Sitten kummallisimmat lakkatuliaiset vähään aikaan! Ystäväni Idan poikaystävä (jota en ole edes ikinä tavannut!) toi minulle Essencejä Saksan matkaltaan! Yhdestä oli hukkunut etiketti matkalla, mutta sehän ei menoa haittaa. Oikealta vasemmalle siis L.O.L, Wanna Be Your Sunshine ja Flashy Pumpkin. Ihanan kirkkaita värejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti