Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cirque. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cirque. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Sininen holoskittlette

Tässä nyt taas näkee, että lakoista voisi vaikka googlata swatcheja ennen kuin ryhtyy lakkaamaan, eikä vain katso mitkä lakat mätsäävät pulloissa yhteen. Cirquen Cerillos ja taannoin Belegweniltä kirppistelemäni Nfu Oh:n 054 nimittäin mätsäsivät pulloja vertaillessa täydellisesti, mutta eivät sitten kynnellä enää pahemmin. Muutenkaan näissä lakkauksissa ei nyt vain jokin kolahtanut. Tästä skittlettestä puuttuu mielestäni se jokin "sitova" tekijä, vaikka lakat erillisinä olisivat kuinka ihanat. Ihastuin hurjasti tähän uuteen Nfu Oh:n flakies-lakkaan, ihana säihke!


Cerillosta oli taas pakko päästä lakkaamaan kynsille kun aikaisemmin tällä viikolla listasin lempilakkojani. Lakka oli edelleen yhtä ihana kuin muistikin, peittää melkein täysin jo yhdellä kerroksella ja on helppo levittää vaikka koostumus paksulta tuntuukiin. Näille itsestään tasoittuville lakoille taitaa olla jokin termi olemassa, mutta eipä juuri nyt tule mieleen :D Cerillos näyttää näissä kuvissa Nfu Oh:n rinnalla hieman valjulta, mutta se johtuu vain auringonpaisteen puutteesta ja huonosti suunnitellusta skittlettestä. Cerilloksen päälle leimasin Konadin mustalla leimalakalla ja Dependin 223:lla kukkakuvioita Konadin laatoista m25 ja m2. 


Nfu Oh:ta on kynsillä sitäkin kaksi kerrosta China Glazen Liquid Leatherin päälle. Liquid Leather on siitä ihana lakka, että sitä tarvitsee laittaa vain yksi kerros peittävään lopputulokseen. Pitää joskus lakata kynnet ihan pelkästään mustalla lakalla ja tuolla Nfu Oh:lla. Pikkurillin mustat niitit kiinnitin tuttuun tapaan Mavalan värittömällä lakalla. Nämä lakkaukset eivät olleet kynsilläni päivää pidempään ihan jo senkin takia, etten erityisemmin pitänyt näistä ja myös sen takia, että ne alkoivat lähteä laattoina irti kun olin lakkauspäivänä liottanut sormiani lattianpesuaineessa, koska kumihanskojen käyttäminen olisi ollut muka niin vaivalloista. Muutenhan kynnet eivät hirveästi rajoita elämää, pitäisi aina vaan muistaa laittaa hanskat käteen kun pelaa muiden kemikaalien kanssa! PS. Yritän saada tehtyä tälle kuvalaadulle jotain ensi viikolla.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Top 10 lempilakkani

Belegwen listasi blogiinsa kymmenen suosikkilakkaansa ja luettuani postauksen innostuin itsekin miettimään suosikkejani. Tässä niitä nyt sitten olisi! En ole laittanut näitä kymmentä mihinkään sisäiseen paremmuusjärjestykseen, vaan listannut ne aakkosjärjestyksessä. Lisäksi oikaisin tässä sen verran, että jätin lempimustan ja -valkoisen kuvaamatta, koska niistä olen vaahdonnut täällä niin moneen kertaan aikaisemminkin. Täydellisen mustan titteliä kantaa siis China Glazen Liquid Leather, jonka nimeen myös esimerkiksi Kynsisirkuksen Kaisa vannoo vastaavassa postauksessaan. The Valkoinen taas on Gina Tricotin White, jota minulla on tälle hetkellä varastossa vain 6 pulloa... :D


Cirque Cerillos on itseasiassa lakka, jonka tilasin alunperin vain toisen lakan kyljessä. Tämä on osoittautunut kertakaikkisen upeaksi hololakaksi, joka vielä levittyy aivan kiltisti! Lisäksi tämä ei tuoksu ollenkaan perinteiseltä kynsilakalta, vaan sellaiselta kivan makealta. Jos olisin yhtään rikkaampi, minulla olisi laatikot täynnä Cirquen lakkoja. Tällä hetkellä omistan niitä vain kolme :(


Essence Dare It Nude! on kokoelmani tuoreimpia lakkoja ja olen lakannut sillä vasta kerran, mutta se teki niin hyvän vaikutuksen ensikokeilemalta, että kuuluu ehdottomasti tähän listaukseen. Olen etsinyt täsmälleen tämän sävyistä lakkaa jo pidempään. Ja vielä kun sudin muoto ja koostumus ovat taattua Essence-laatua.


Isadoran South Beach on tarttunut mukaani jostan alennusmyynnistä joskus, mutta on vakiinnuttanut paikkansa suosikkioranssinani. Pidän myös Isadoran sudista sen jämäkkyyden ja muotoilun takia. Tähän mennessä en myöskään ole kohdannut yhtäkään Isadoran lakkaa, jossa olisi jotenkin ikävä koostumus. Kauhean kalliitahan nämä ovat pullokokoonsa nähden. 


Kiko 389, eli legendaarinen minttukiko tuskin tarvitsee sen kummempia selittelyjä päätyäkseen tälle listalle. Kertakaikkisen ihastuttava sävy, joka vielä on helposti levitettävä eikä raidoitu. Yllätin itseni valitsemalla tähän listaan vain yhden Kikon. Olen hamstrannut kohtalaisen suuren kokoelman Kikon lakkoja, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi käytönnöllisiä perusvärejä, koska ne Kiko hallitsee mielestäni parhaiten.


KB Shimmer Partners in Lime on lakka, johon rakastuin ensisilmäyksellä nähdessäni swatchit Instagrammissa. Tämä on tekstuurilakka, mutta itse tykkään käyttää sen kanssa päällyslakkaa, jotta sen kirkkaat värit tulevat parhaiten esiin. Näihin indielakkoihin syntyy aina ihan erilainen tunneside, koska näiden eteen joutuu pahimmissa tapauksessa oikeasti taistelemaan ennenkuin ne saa omakseen :'D


Miyo Tropicana on ihana pienellä kultaisella shimmerillä varustettu vaaleansininen tuoksulakka. En ole mikään suurin tuoksulakkojen ystävä, mutta tämän tuoksulakkakokoelman kaikki lakat ovat mielestäni upeita. Esimerkiksi täällä näkyy tämä kaunokainen tositoimissa. 


OPI Austin-Tatious Turquoise on lakka, jota pyörittelin hyppysissäni monet kerrat, ennenkuin viimein hankin sen alennusmyynnistä. Tämä vaatii vähintään kolme kerrosta peittääkseen, mutta on vain niin kertakaikkisen upea merenneitolakka. Nimikin on kamala, mutta onneksi lopputulos kynnellä ratkaisee :D


OPI I Vant To Be A-Lone Star on ihana kuulas lakka, jonka voi yhdistää melkein minne tahansa. Sopivasti shimmeriä ja hyvä laatu, mitä muuta voi toivoa? Pidän tämän lakan neutraaliudesta ja siitä, ettei se välttämättä iske ensi silmäyksellä vaan näyttää parhaat puolensa vasta päästyään kynnelle. 


OPI You're Such a Budapest vaatii tämäkin peittääkseen kolme kerrosta ja on hieman taipuvainen raidoittumaankin, mutta jokin tuossa violetin sävyssä vain iskee minuun. Olen käyttänyt tätä niin monissa onnistuneissa lakkauksissa, että keskimääräistä OPI:a alempi laatu ei haittaa. Eniten ärsyttää pullon painopiste. Ikinä ei saa hyviä kuvia!


Pupa Black & White 004 pelastaa skittletten kuin skittletten. Lakassa on kaikenmuotoisia valkoisia ja hopeisia glitterhippuja. Löytyy tikkua, hexaa ja ympyrää. Tällä topperilla saa helposti raikkaan ilmeen melkein mihin tahansa lakkaukseen. 

Minusta ainakin on ollut mielenkiintoista lukea toisten bloggareiden listauksia ja katsoa löytyykö sieltä mitään yhtäläisyyksiä. Bongasiko kukaan omia suosikkejaan minun top kympistäni? :)