torstai 14. toukokuuta 2015

Ablecs15 week 14 - animalistic

Tästä haasteesta tuli tietenkin ensimmäisenä mieleen se Konadin perinteinen laatta jossa on seepra- ja leopardikuviota. Kynteni ovat kuitenkin tällä hetkellä niin pitkät, että Konadin perusleimojen koko ei riitä. Tämän jälkeen ajattelin, että voisin ihan omin kätösin pilkutella leokynnet, mutta totesin, että varmaan aika monella muulla haasteeseen osallistujalla on samansuuntaiset sunnitelmat. Sitten googlailin vaikka millaisia söpöjä pingu-, pöllö- ja leppiskynsiä, mutta tämä nykyinen kynsieni malli ei oikein ollut ihanteellinen niihinkään. Lopulta muistin taannoin tilaamani Hèhèn 005-laatan, jossa on kalansuomukuviota. Tilasin kyseisen laatan vain ja ainoastaan siksi että pääsisin joskus tekemään makeat fisukynnet. Tässä ne nyt ovat! Koska kyllähän ne kalatkin eläinkuntaan kuuluvat ;)


Pohjalle lakkasin yhden kerroksen OPI:n Mermaid's Tearsia, jonka päälle tuputtelin kostutetulla meikkisienellä Mermaid's Tearsin lisäksi OPI:n You're So Outta Lime!:ä sekä OPI:n Amazon...Amazoffia. Olipa muuten taas oiva näyte OPI:n nimeämispolitiikasta :D Tuputtelin  näitä muistaakseni kolme kerrosta. Liukuvärin päälle leimasin kalansuomut Dependin hopeisella 223-metallilakalla. Leimat ovat väärinpäin keskimäärin joka toisessa sormessa mutta ei sitä onneksi huomaa ellei erikseen rupea tuijottamaan. Leimausjäljestä tuli todella siistiä kiitos ihanan löllöleimasimeni <3 Pus! 


Pidän näistä lakkauksista aivan älyttömästi! Olen pitkään haaveillut tällaisten kalansuomukynsien tekemisestä, joissa on pohjalla liukuväri. Pitää joskus kokeilla uudestaan sinisen eri sävyillä :) Tekisin ihan pelkkiä liukuvärejäkin useammin jos niiden siistiminen ei olisi niin kamalan työlästä. Näissäkin lakkauksissa on vain yksi kerros pikakuivattajaa leimojen päällä, sillä liukuväri ehti kuivua täydellisesti sillä aikaa kun putsasin sormiani ylimääräisestä lakasta, eli pystyin leimaamaan suoraan liukuvärin päälle. Yleensä laitan aina pikakuivattajaa ennen kuin ryhdyn leimaamaan, ettei lakka mene ruttuun. Mutta säästyypä ainakin pikakuivattajaa.

8 kommenttia: