tiistai 30. syyskuuta 2014

Ablecaw14 week 2 - neon

 Tällä kertaa ei ollut kauhean vaikeaa valita millä lakalla lakkaisi, sillä omistanhan hurjat kolme neonlakkaa, joista kaksi on vihreitä :D Ja koska rakastan vihreää ja erityisesti neonvihreää, en tietenkään jättänyt tällaista tilaisuutta väliin! Tätä lakkaa on nähty täällä blogin puolella useaan otteeseen, ja sitä onkin jäljellä enää noin puolet. Jaiks! Osaisiko joku suositella jotakin nettikauppaa mistä saisi tilattua Laylan lakkoja?


Kyseinen kaunotar on siis Laylan N.08. Parhaitenhan neonit saisi loistamaan lakkaamalla valkoisella lakalla alle, mutta minusta se on jotenkin työlästä kun se valkoinen jää niin helposti kurkistamaan kynsinauhojen tuntumasta. Siispä lakkasin kolme kohtalaisen paksua kerrosta tätä vihreää ihan yksinään. Lakka on koostumukseltaan oikein helppo ja mukava, ei aiheuta harmaita hiuksia vaikka monta kerrosta saakin lakata. Mutta koska on kyse lakkaushaasteesta, en voinut jättää kynsiä vain yksivärisiksi. 


Seuraavana aamulla leimasin Pueenin laatasta 36 tuollaisia kuplakuvioita Dependin 223:lla ja sudin mattalakat päälle. En vieläkään (huoh) ole mikään mestari leimauksessa, joten vähän tuhruisethan noista kuvioista tuli. Itse taidan pitää enemmän ensimmäisestä versiosta, eli ihan N.08:sta yksinään. Mattaus kyllä pukee tuota vihreän sävyä, mutta nuo leimat vähän latistavat. Mitäs te olette tästä mieltä?



9 kommenttia:

  1. Jos tekee vesi marmoroinnin kynsille, niin lähteeks se sitte ajan myötä samalla tavalla pois, kun kynsilakka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtee se, vesimarmorointi tehdään ihan tavallisilla kynsilakoilla :) Googlaamalla tutoriaaleja selviää lisää!

      Poista
  2. Ihanan pirteät kynnet! :) minäkin tykkään tuosta Laylan lakasta, koska vihreä on ylipäänsäkin lempivärini ja tuo on vielä ihanan kirkas :D

    VastaaPoista