keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Täällä ollaan!

Kääk! Viikon postaustauko, mutta antakaa minun selittää:

1) Tein erittäin julkaisukelvottomat fysiikkakynnet
2) Tulin kipeäksi
3) Katkaisin kuvauskädestä kynnen traagisessa onnettomuudessa.

Noista epäonnistuneista fysiikkakynsistä sen verran, että China Glazen cracklelakat eivät toimi Tiia Vanhatapion lakkojen päällä, ei vaikka mitä yrittäisi. Yritin laittaa täysin kuivan lakan päälle, kostean lakan päälle, paksuja kerroksia, ohuita kerroksia, mutta ei sitten millään! Peukalon kynteen onnistuin saamaan yhden pystysuoran halkeaman, that's all. Kyseinen crackle on kuitenkin toiminut aivan mainiosti aikaisemmin, esimerkiksi täällä. Mutta alla olisi kuitenkin näytillä lyhennetyt kynteni, kuitenkin ennen sydäntäraastavaa katkeamista.


Halusin tehdä oikein keväiset kynnet, jotka sopisivat myös Helsingin reissulle ja lehdistötilaisuuteen. Eli ei siis överiglittereitä tai niittejä. Ihan turhaan kyllä murehdin lehdistötilaisuudesta, se olikin baarissa :D Onnistuin tosiaan katkaisemaan vasemman käden peukalonkynteni yrittäessäni avata poikaystäväni turvavyötä, jotta tämä olisi ylettänyt pysäköintihallin maksutötsään, aika säälittävää! :'D Seuraavassa postauksessa on sitten luvassa aivan nysäkynsiä....


Peukalossa ja pikkurillissä on kolme kerrosta Laylan neonkokoelman lakkaa nro.08. Ihanan kirkas vihreä! Etusormessa on kaksi kerrosta Wet n' Wildin Club Havanaa, jota synttäriarvontani voittanut ei huolinutkaan itselleen. No sehän ei minua haittaa, nätti lakka tämäkin. Valkoisena lakkana minulla on jälleen Sally Hansenin Whirlwind White. Tykkään näistä kynsistä ihan hurjana! Mitä tekisinkään ilman dotting tooleja? Alla vielä kuva käytetyistä lakoista.

 

Haluaisin hieman myös vilauttaa viimeaikaisia ostoksiani. Tilasin Adeninan loppuunmyyntialesta kaikkea pientä kivaa ja lisäksi kävin hieman heräteostostelemassa Sokoksen 3+1 -päivillä. Adeninalta tilasin kaksi pussia pyöreitä hopeisia niittejä, valkoista koristeluteippiä, hedelmäfimoja ja leimauslaatan. Leimauslaatta osoittui muuten tosi huonoksi, kaikki kuviot leviävät jo stamperiin. Auttaisikohan sellainen löllöstamperi näiden hankalampien laattojen kannsa?



Sokoksen alesta pomin nämä kaksi lakkaa, Goshin Girls on Filmin ja Laylan neonlakan, joka käytinkin jo tämän postauksen laukkauksiin. Seuraavassa postauksessa näkynee sitten saaliini Helsingistä. Ai mikä materialismionni, missä?


6 kommenttia:

  1. Tosi hauskat! Ihanaa kun blogeissa näkyy masentavan harmaan talven (joka ei edes ollut kunnon talvi) jälkeen näin pirteitä kynsiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa:)! Munkin mielestä elämässä pitää olla vähän väriä! ;)

      Poista