tiistai 16. joulukuuta 2014

Ablecaw14 week 14 - old manicure revisited

Tämä oli mielestäni oikein hauska haaste! Selailin blogiani kesältä 2013 ja siellä tuli vastaan tälllaiset kirsikankukkalakkaukset. Olin tosi väsynyt kun olisi pitänyt lakata kynnet, joten ajattelin että nämä olisivat riittävän helpot ja nopeat toteuttaa, mutta kuitenkin nätit. Muutin lakkauksia sen verran, että tällä kertaa lakkasin myös peukalon vaaleanpunaiseksi, jotta yleisilme olisi hieman tasapainoisempi. Vaaleanpunainen lakka on myös eri kuin tuolloin elokuussa 2013, koska en enää (onneksi) omista silloin käyettyä Kicksin Sakura Blossomia. Taisin heittää sillä vesilintua tai lahjoittaa jollekin epäonniselle sielulle :D Nyt käytin sen tilalla OPI:n Chick From Ears to Tailia, joka ei sekään varsinaisesti mikään unelmalakka ole, mutta menettelee. 


OPI:a on nimettömässä ja peukalossa neljä kerrosta. Se levittii ihan kivasti ja on muuten helppo, mutta kun ei vain meinaa peittää millään! Mutta on se nätin värinen :) Muissa kynsissä on kaksi kerrosta Gina Tricotin Shimmer Mintiä. Sekin kuuluu sarjaamme "kaunis lakka, kamala koostumus". Olen valittanut Shimmer Mintin koostumuksesta täällä blogissa vaikka kuinka moneen otteeseen, mutta aina vain päädyn käyttämään sitä uudestaan, koska en ole löytänyt sille korvaajaa. Kyllä se menettelee jos lakkaa kieli keskellä suuta ja jaksaa odotella kuivumista.   


Kirsikkapuun oksat on tehty samalla Born Pretty Storelta saadulla siveltimellä kuin edellisen postauksen Angry Birdsit. Musta lakka, jota käytin on China Glazen Liquid Leather. Etusormeen tuli turhan paksua jälkeä kun painoin siveltimellä aavistuksen liikaa, mutta muut kynnet onnistuivat mielestäni ihan kelvollisesti. Kirsikankukat tein pilkkutikulla käyttäen Chick From Ears to Tailia ja Gina Tricotin valkoista. Näistä tuli yllättävän samannäköiset kuin edellisistä versioista. Tosin tällä kertaa lakkaukset näyttävät hieman siistimmiltä, mutta esimerkiksi kukkien tai oksien laadussa ei ole mielestäni mitään suurta eroa. 

6 kommenttia: