perjantai 28. helmikuuta 2014

Arvontamuistutus & juhlakynnet

Tänään on viimeinen päivä aikaa osallistua ARVONTAAN! Keskiyöhön asti ehtii vielä täyttää lomakkeen. Huomenna arvon palkinnon random.orgin kanssa, sillä osallistumisia on tullut niin paljon. Olen aivan äimästynyt positiivisen palautteen määrästä! Aion tehdä jonkinmoisen koosteen niistä ja postaustoiveista ym. tässä tämän viikonlopun aikana. Katsokaa muuten ettette osallistu vahingossa toista kertaa, tähän mennessä on nimittäin tullut jo yksi tuplaosallistuminen.


Helmikuu on ollut täynnä epätavallisia blogipostauksia, ja tässä olisi jälleen yksi. Lakkasin poikaystäväni äidin kynnet Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhlaan. Hartioillani ei toki ollut minkäänlaisia paineita, eihän kyseiseen juhlaan osallistu kun jotain pikkunimiä (Niinistö etc.)! 
Kynnet piti saada mätsäämään mekkoon, mutta kuitenkin erottumaan selkeästi. Päädyimme yhdessä punaiseen ja hopeaan, koska itse juhlamekko oli musta, mutta hartiahuivi juuri samansävyinen punainen kuin Kikon 285. Nimettömiin lakkasin kaksi kerrosta Golden Rose Jolly Jewels 102:sta, keskisormiin Depend 223:sta ja kaikkiin muihin Kikon 285:sta.


Jätin pikkkusormet koristelematta, keski- ja etusormiin leimasin vastakkaisilla väreillä ristikkokuosia jostakin Konadin laatasta ja peukaloon tökin dotting toolilla hopeisia pilkkuja. Täytyy sanoa, että kyllä olen  mielestäni hienompiakin kynsiäkin tehnyt, varsinkin onnistuneempia leimauksia, mutta onneksi sentään lakattavana ollut oli tyytyväinen lopputulokseen. Leimakuviot menivät parista kohtaa varsin psykedeelisiksi, mutta se vain lisäsi särmää, eikös? ;) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti